Sairas, terve vai ihminen?

Kuka määrittää onko ihminen sairas vai terve? Pitäisikö ennemminkin käyttää sanaparia toimintakykyinen ja toimintakyvytön (tai vajaatoimintakykyinen)? Tässä maailman ajassa nousee mielestäni suurimpana kysymyksenä yksilötasolla se, kuinka pidän huolta terveydestäni tai toimintakyvystäni, ei niinkään kuinka vältän sairautta. Suurimmalle osalle meistä tulee elämän aikana, jollei jo ihan alkuvuosina niin myöhemmässä ajassa, tulee kaikenlaisia terveyshaasteita ja sairauksia. Näistä tyypillisimpiä ovat tuki- ja liikuntaelimistön vaivat kuten nivel- ja rankavaivat, verisuonitaudit kuten verenpainetauti, valtimonkalkkeuma, kolesterolin liiallinen nousu sekä erinäiset stressiperäiset/hermostolliset epätasapaino/rasitustilat mm kakkostyypin diabetes(DM2), astma, suolistosairaudet. Perimä vaikuttaa n 25% sairauksien syntyyn (kirjoittajan huomio; 75%:iin voidaan myös itse vaikuttaa). Stressi on hermostollinen tila, jolla on moninaisia vaikutteita meidän fysiologisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin terveystekijöihin. 

Yksi suurimmista sairausryhmistä tällä hetkellä, joka vaikuttaa työkykyisyyteen, on mielenterveydelliset syyt. Tutkimustiedon valossa kuitenkin esim masennus on todettu olevan usein monta eri sairautta eli päädiagnoosi voi olla masennus mutta sivudiagnooseina on krooninen ummetus, ylipaino, erilaiset autoinflammatoriset sairaudet, alkoholin/muun päihteen liikakäyttö, syömishäiriö, unihäiriö, posti traumaattinen stressiperäinen reaktio yms. Hoidettaessa masennusta tulee siis pyrkiä hoitamaan kaikkia näitä muitakin oiretiloja kehossa/mielessä. Ns lääkkeettömillä hoitokeinoilla on saatu myös vahvaa tutkimusnäyttöä masennuksen hoidossa. Esim liikunta, säännöllinen ja itselle mieluinen liikuntatottumus, hoitaa kehoa sekä mieltä laaja-alaisesti. Lisäksi unen palauttava/korjaava vaikutus sekä ravitsemukselliset tekijät vaikuttavat kaikki jollain lailla meidän fyysiseen ja psyykkiseen kehoon. Lääkkeettömien keinojen korostaminen ei tarkoita sitä etteikö oiretta/sairautta hoidettaisi myös lääkkein. Tarkoituksena on vaihtaa näkökulmaa siihen, että lääke on yksi osa taudin hoitoa, ja pääpaino olisi muussa hoidossa. Tällöin tuetaan koko kehon ja mielen hyvinvointia sekä toimintakykyä. Ajatellessaan, että masennus itsessään on luonnollista, esimerkiksi kun ihmisellä todetaan sairaus ja/tai hän sairastuu vakavasti ja menettää toimintakykynsä. Terveen mielen kuuluukin reagoida. Voinnin muutoksen tuleekin näkyä ja tuntua olossa. Se milloin siitä tulee haittaavaa on, jos tila ei lähde kohtalaisessa ajassa korjaantumaan.

Myös hormonaalisissa muutoksissa kuten DM2 (insuliinin tuotantohäiriö), kilpirauhasen toimintahäiriö, hormonaaliset muutokset esim vaihdevuosioireet; tekevät monenlaisissa terveyden osa-alueissa muutoksia. Helpoimmin niitä huomaa esimerkiksi painon nousussa/laskussa, vireystilassa, veriarvoissa ja unen laadussa. Ja kun nämä muutokset tulee, niin niistä seuraa vaikutuksia muuallekin kehoon ja mieleen. Siksi on tärkeä pyrkiä tukemaan terveyttä, josta varsinainen sairauden hoito on vain tilapäistä ja mahdollisimman vähillä lääkeaineilla. Kehon ja aivojen kyky palautua ja korjata itseään on ilmiömäinen, edellytyksistä jokainen vastaa itse. Elämäntapavalmennuksessa käsittelemmekin juurikin helppoja ja pysyviä ratkaisuja kohti hyvää oloa ja hyviä valintoja. Koska vastoin yleistä olettamusta, aivot koukuttuvat eli tulevat riippuvaisiksi myös hyviin asioihin jos niille sen opettaa. Kun pyrimme muuttamaan toimintamallia tulee muutoksen kestää vähintään 3kk, mielellään 6kk, ennen kuin voimme nähdä tuloksia. Tämä on monelle ihmiselle liian pitkä odotus ja toiminnanmuutos hiipuu jo ensimmäisten viikkojen aikana. Tämä kaava on varmasti monelle tuttu. Siinä ei ole kyse laiskuudesta eikä motivaation puutteesta, vaan aivojen normaalista toiminnassa. Aivot tykkää surruuttaa menemään autopilootilla eli ne tarttuu rutiiniin, sekä huonoihin että hyviin. 

Niin kuin ei minkään ongelman edessä, oli kyseessä ylipaino-, rakkaus-, raha- tai terveyshuoli, mitään pikapilleriä ratkaisuun ei ole. Voidaan vaikuttaa jollain asialla (esim pikadieetillä, parinvaihdolla, lainan ottamisella tai pillerillä ) oireeseen, mutta juurisyy jää hoitamatta. Ja olemme kohta taas saman asian äärellä. Juurisyyn tunnistaminen, asian ääneen nimeäminen sekä vastuunkanto juurisyyn olemassa olosta, on tärkeää. Silloin valinnoistamme kasvaa tietoisia asioita, automaation sijaan. Lisäksi pidemmälle suuntaavan jatkohoidon suunnitelman ja edistyksen seurannan ylläpitäminen on tärkeää. Muutosvastarinta syntyy lähes aina kun olemassa olevaan ja vakiintuneeseen toimintamalliin puututaan. Yksin ei muutoksessa ole helppoa, on inhimmillistä tarvita tukea heikoilla hetkillä, sekä keinoja joiden avulla pääsemme uuden toimintamallin vakauttamiseen.

Pelko sairaudesta tai toimintakyvyn menettämisestä on usein suurempi, kuin itse tilanne edellyttäisi. Katsomme tilannetta historiamme ja uskomusten värittämänä. Pelko on tunne, jonka mieli luo suojellakseen ihmistä. Kun oppii, että kyse on selviytymismekanismista niin pelko ei ole suojelusta vaan mielen keino rajoittaa. Tämän tiedostaen on helpompi sinnikkäästi suunnata voimavaroja uuteen toimintaan. Tarkoituksena tai tavoitteena on pyrkiä valitsemaan pelkoajattelun sijasta kiitollisuus, luottamus, rakkaus ja ilo. Joskus tunnemaailmaa ei voi suoraan kääntää (esim masentuneena) pelko-orientoitumisesta positiivisiin ajatuksiin, mieli ei taivu siihen. Jolloin voi asteittain viedä tunnemaailmaa kohti parempaa. Esimerkiksi siihen väliin mahtuu muita tunteita, jotka eivät ole niin lamauttavia kuin pelko. Näitä ovat viha ja syyllisyys. Nämä voivat auttaa menemään kohti positiivisempia tunnereaktioita, ja ovat pelkoa ja ahdistusta sekä häpeän tunnetta toiminnallisempia eli vievät eteenpäin. Siitä sitten kohti hyvää mieltä ja helpotusta. Tunteiden siis tulee tuntua kehossa, keho kertoo milloin suunta on oikea. Kaikki tunnetyöskentely vaatii tietynlaista tietoisuutta ja hiljaisuutta siitä, mitä tunnen. Joskus tunteiden tunnistaminen ja nimeäminenkin voi olla hankalaa. Essi Määttä on tehnyt hienoa uraa tunnetyöskentelyn saralla ja ihailen hänen työtään.

Nykyajassa hermosto on kovilla. Se ottaa vastaan koko ajan miljoonia viestejä joko kehon sisältä tai ulkopuolelta. Juurikin siksi viime aikoina hyvinvointi/terveysalalla on nostettu esiin tutkimustuloksia keho-mieliyhteyksiä vahvistavista harjoitteista ja niiden terveysvaikutuksista. Esim mindfullness, jooga ja meditaatio, auttavat hermostoa palautumaan. Miksi? Ylikuormittunut hermosto saadaan niiden avulla rauhoittumaan kun tietoisuus palaa kehoon eikä kehon ulkopuolelle. 

Näin vuosia hoitotyötä tehneenä tunnistan muutoksen. Noin 15 vuotta sitten terveydenhuollossakin alettiin nähdä hermoston ja mielen vaikuttavuus somaattisten sairauksien hoidossa. Ihminen on hyvin moninainen kokonaisuus. Kehomieli on uniikki järjestelmä, jossa kaikki toiminnanosat ovat toisiinsa kytköksissä. Sairautta tulee aina olemaan, mutta meidän tulee keskittyä hoitamaan ihmistä sairauden ympärillä eikä yksin omaan sairautta hänessä. Mielestäni nyky-yhteiskunta korostaa monella tapaa terveyden ja sairauden eroavaisuuksia. Kuulumme joko toiseen tai toiseen ryhmään. Toiset meistä voivat toimia hyvinkin vaikeissa tilanteissa ja toiset eivät. Kyse voi olla myös osin siitä miten itse uskomme tilanteen olevan. Omaa uskomusta asioista ei ole helppoa muuttaa. On hyvin vaikeaa nähdä tilannettaan laaja-alaisemmin, sekin on inhimmillistä. Tarkoitan tunnetta siitä, olenko sairas vai terve?  Elänkö sairauden kanssa, vai olenko sairas? Sairaus on siis osa elämääni, mutta en anna sen määrittää elämääni tai suuntaani tässä elämässä. Kyse on siis myös tunteesta sairauden kanssa elämisestä. 

Ihmisyyteen ja inhimmillisyyteen tulee satsata tulevaisuudessa entistä enemmän, sillä tekoälyn kasvu tuo muutosta meidän maailmaan kasvujohteisesti. Monet ihmisen tekemät työt ovat joko muuttumassa työnkuvalta tai jäämässä historiaan. Ihmisyyden ydin ja kehollisuus, ovat asioita, joita ei voida korvata teknologialla. Joten mielestäni meidän tehtävä on tänä päivänä nostaa arvoiksi kehollisuus, ihmisyys, ilo, innostus, empatia ja lämpö. Näiden korvaaminen tekoälyllä ei ole mahdollista. Ihmisen tulee luottaa omaan erityisyyteensä sekä moninaisuuteensa.