Kohti syksyä!

16.09.2025

Yrityksen perustaminen ja yritystoiminnan kasvattaminen on ollut aivan uusi alue minulle. Ensinnäkin hoitotyön palveluhinnoittelu ja oman ammattitaidon sekä osaamisen esilletuonti on hyvin vieras käsite palkkatyötä tekevälle, ehkä myös monelle muulle. Kyseessä on kutsumusammatti. Siitä huolimatta hoitotyön palvelun tuottamisessa (ja tuottajissa) on hyvin paljon eroja. Ja on hyvin tärkeää että ihmisten arvostus hoitotyötä kohtaan näkyy myös työstä saamasta korvauksesta.

Minulle tärkeää on tuottaa laadullisesti hyvää palvelua, jossa asiakkaan tilanne ja toiveet ovat palvelun keskiössä. Terveys on mielestäni tärkein pääomamme. Kokonaisvaltaiseen terveyteen kuuluu fyysinen eli kehon terveys, psyykkinen eli mielen/henkisen puolen terveys sekä sosiaalinen eli vuorovaikutukseen/yhteisöön liittyvä terveys. Meillä on tiedossa paljon asioita, jotka vaikuttaa terveyteemme positiivisesti tai negatiivisesti. Usein pelkkä tieto ei vielä tee autuaaksi. Tarvitaan toimintaan muutos. Ja mitä enemmän ikää tulee sitä hankalammaksi tulee muuttaa omia toiminta/ajattelutapoja. Meidän aivot ja hermosto vastustavat muutosta, sillä totutun kaavan toistaminen vie meiltä vähiten energiaa eikä vaadi uusia hermoyhteyksiä. Tämä näkyy vaikka siinä että uusien asioiden oppiminen on lapsille/nuorille helpompaa kuin vanhemmille. Siksi on tärkeää antaa aivoille virikkeitä ja muuttaa toimintatapojaan, luonnollisesti ja toivottavasti, itselle parempaan suuntaan.

Tarjoan innostavalla ja ammattitaitoisella otteella elämäntapavalmennusta. Sinulla voi olla tavoite pudottaa painoa, parantaa veriarvoja, nostaa henkistä ja/tai fyysistä vireystilaa tai päästä eroon DM2 lääkehoidosta tai verenpainelääkkeistä. Valmennuksen tavoitteena on myös ennaltaehkäistä sairauksien syntyä ja lisätä kokonaisvaltaista hyvinvointia. Syksyn aikana käytän aikaani luennointiin erilaisissa yhdistyksissä ja ryhmissä, joten nähdään terveyden edistämisen merkeissä 😍😊

Lokakuussa alkaa Terveys edellä -ryhmävalmennus naisille ja miehille (omat ryhmät), lisätietoja: Vello | Terveys - ja hyvinvointipalvelu Riina Raitio

Riina