
Kokonaisvaltaista hyvinvointia
Terveyspalvelut
Tarjoan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin palveluita
Palvelu voidaan toteuttaa kotonasi tai vastaanotollani Lievestuoreella. Lisäksi mahdollisuus etäpalveluihin.
Palvelualue Lievestuore, Laukaa, Toivakka, Jyväskylä ja Hankasalmi.
Sairaanhoidon palvelut

Sairaanhoitajan pientoimenpiteet
Korvahuuhtelu, tikkien poisto, haavahoidot, katetroinnit ja lääkehoidon toteutus omalla kotikylällä Lievestuoreella tai kotikäyntinä Laukaan, Toivakan, Hankasalmen tai Jyväskylän alueella

Sairaanhoitajan vastaanotto- tai kotikäynti
Esimerkkinä kuntoutusta tukevat kotikäynnit, joilla pyritään ylläpitämään ja parantamaan kotona selviytymistä. Ennaltaehkäisevät terveysneuvonnalliset vastaanottokäynnit oman itsehoidon tueksi.
Uroterapia
Uroterapialla takoitetaan rakon (ja suolen) toimintahäiriöiden hoitoon ja kuntouttamiseen keskittyviä toimenpiteitä. Virtsaoireita voi esiintyä mm synnytysten jälkeen, ikääntyessä tai elintapoihin liittyen. Joskus esimerkiksi sairauden haitta-/sivuvaikutuksena miehillä eturauhaseen liittyen tai osana neurologista sairautta. Naisilla voi altistavana tekijänä olla lantiopohjaan liittyvät oireet. Virtsaoireet ovat usein elämänlaatua selkeästi heikentävä oire, joilla on liitännäisvaikutuksia mm mielialaan ja sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Uroterapiassa kartoitetaan asiakkaan tilanne ja etsitään hoitokeinoja parempaan elämänlaatuun ja rakon/suolen hallintaan. Tähän voi liittyä apuvälineohjauksia. Uroterapiassa voidaan auttaa myös lapsiasiakkaita. Oireina voi olla tiheentynyt virtsaaminen, pakottava/äkillinen virtsaamisen tunne tai virtsankarkailu, virtsan kulun vaikeutuminen tai virtsaumpi. Suoliston toimintahäiriöitä voivat olla ripuli, ummetus, ulosteenkarkailu tai kivut ulostaessa.
Terveyden edistämisen palvelut

Elämäntapavalmennus
Etsitkö uutta suuntaa elämääsi, parempaa hyvinvointia tai keinoja saavuttaa tavoitteesi? Valmennukseni on suunniteltu sinulle, joka haluat ottaa seuraavan askeleen terveyden edistämisessä sekä hyvinvoinnissa.

Rentouttava päähieronta stressinhallintaan
Rentouttava, intialaiseen päähierontaan perustuva, kokonaisvaltainen hoito. Tämä hoito sopii kaikenikäisille. Hoito rentouttaa ja helpottaa kipua.

Varaa palvelu
Varaa aika
Varaa aika varauskalenterista tai ottamalla suoraan minuun yhteyttä.
Ota yhteyttä
Ota rohkeasti yhteyttä! Ilmaisen palvelukartoituksen teen tarvittaessa puhelimitse tai tapaamisella. Parhaiten minut saavuttaa sähköpostilla tai viestillä, voit myös jättää yhteydenottopyynnön lomakkeella.
Sähköposti: tmiriinaraitio@outlook.com
Puhelinnumero: 045 783 58213
(myös Whatsapp)
Minut löydät myös:
Facebookista Terveys- ja hyvinvointipalvelu Riina Raitio
Instagramista @tmiriinaraitio

